tiistai 30. toukokuuta 2017

Suunnitellulla verkolla saavutettava hyöty

Suunnitelmassa esitetään kuinka nykyisestä epäselvästä yhdistettyjen kevyen liikenteen väylien muodostamasta kokonaisuudesta luodaan laadukas pyöräilyverkosto mahdollisimman pienin kustannuksin. Merkittävimmät keinot ovat siirtyminen sekaliikenteeseen pyöräilyn perusratkaisuna
sekä luomalla pääyhteyksien varrelle yhdensuuntaiset pyöräkaistat tai tiet. Suurimmassa osassa tarvittavat ratkaisut voidaan toteuttaa liikennemerkkejä muuttamalla sekä tiemerkinnöin.
Toteuttamalla kerralla modernit pyöräilyliikenteen suunnitteluvaatimukset täyttävä verkko kattavalle, mutta rajatulle alueellle luodaan Espooseen kokeilu siitä kuinka pyöräilyn infrastuktuurin tason nosto vaikuttaa liikenneverkkoon, ihmisten käyttäytymiseen ja asuinympäristöön. Tätä voidaan mitata esimerkiksi sopivilla kyselyillä.
Luomalla Pohjois-Leppävaaraan tämän suunnitelman mukainen verkko saavutetaan Espoon pyöräilyn edistämisohjelman vaatimukset. Vaikka pitäytyminen kevyissä ja edullisissa ratkaisuissa jättää suunnitelmaan aukkoja, sillä saadaan silti luotua alueesta kaikille liikennemuodoille viihtyisä, sujuva ja turvallinen. Lisäksi asumisviihtyvyys paranee rajoittamalla autoliikenteen nopeuksia. Suunnitelmassa luotu verkko lisää antaa Leppävaaran alueelle merkittävän kilpailuedun pääkaupunkiseudun kaupunkikeskusten joukossa sekä luo Leppävaarasta merkittävän valtakunnallisen esimerkin pyöräilyyn ja kävelyyn keskittyvästä kaupunginosasta.

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Puistoreittejä, Ajurinpuisto ja Vallipuisto

Vallipuiston ja Topparoikan reitti on tärkeä yhteys Leppävaaran asukaspuistoon Pohjois-Leppävaaran kouluilta ja asuinalueilta. Asukaspuistossa on esimerkiksi iltapäivätoimintaa koululaisille. Paikallisyhteydet puistoissa toteutetaan mahdollisuuksien mukaan eroteltuna kaksisuuntaisina pyöräteinä koska alueen mäissä pyöräilyn nopeuserot jalankulkuun verrattuna ovat poikkeuksellisen suuria.

Yksisuuntaiset pyörätiet Lintuvaarantielle tekevät seutureitistä selkeän



Yksisuuntainen pyörätie Kööpenhaminassa ison kadun varressa. Kääntyvien autoilijoiden on helpompi varoa, kun pyöräilijät tulevat vain yhdestä suunnasta.

Lintuvaarantie, Lintuparventie ja Hämeenkyläntie muodostavat seutureitin Vantaalta, Lintuvaarasta ja Pohjois-Leppävaarasta Leppävaaran   keskustaan ja Leppävaarasta   lähteville laatukäytäville.  Teille rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet. Toiseen suuntaan ajoradalla, toiseen suuntaan erotetaan tila yhdistetystä kevyen liikenteen väylästä. Harakantien risteyksen eteläpuolella Lintuvaarantien yksisuuntaiset pyörätiet sijoitetaan   nykyisillä yhdistetyllä kevyen liikenteen väylille ja jalkakäytäville.
Rakentamalla Harakantien risteykseen liikenneympyrä siirtymä saadaan toteutettua sujuvasti ja turvallisesti.



Maantien   omainen  näkymä Lintuvaarantielle, Tiellä on nopeusrajoitus 30km/h mutta tien leveys ja profiili ei vastaa nopeusrajoitusta. Kaventamalla tietä pyöräkaistalla tien profiili muuttuu.


Esikaupunkimainen näkymä Lintuvaarantielle. Pyöräily on vain tien toisessa laidassa, mutta myös jalkakäytävällä pyöräillään yleisesti koska pyöräilyn paikka ei ole intuitiivisesti selvillä.

Lintuvaarantien kevyen liikenteen väylällä on vilkas jalankulku- ja pyöräliikenne. Pyörätie on jyrkässä mäessä joka lisää tilanteen haastavuutta entisestään. Ajurinkadun risteykseen on rakennettu shikaani, koska pyöräilijät tulevat autonkuljettajille epäloogisesta suunnasta kovaa vauhtia. 

Toinen seutureitti, Muurarinkatu, Vallikallionkatu, Sininärhentie, Lintuparventie

Rakentumassa oleva Mestarinkatu, liikenteen ratkaisut ovat yhtenevät 80-luvulla rakennetun alueen osan kanssa.

Reitti muodostaa toisen pääyhteyden Lintuvaaran suuntaan sekä Kehä I:n suuntaiselle laatureitille. Reitin vaihtelevasta leveydestä johtuen yhteys toteutetaan Sininärhenkadulle asti pyöräkatuna, jotta reitistä saadaan yhtenäinen. Lintulaaksontiellä siirrytään sekaliikenteeseen, tielle siirrytään Pikkulinnunreitin kautta. Mestarinkadun pyöräkatu liittyy luontevasti Harakantien pyöräkatuun.

Tie uimahallille: Veräjäpellonkatu

Katu vie seudullisesti merkittävään Leppävaaran urheilupuistoon, joten yhteys tulee toteuttaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille mahdollisimman laadukkaasti. Kadun maasto sekä ympäröivät talot rajoittavat tien leveyttä. Jotta tie olisi mahdollisimman turvallinen pyöräilylle ja kävelylle se tulee toteuttaa pyöräkatuna. Jo nyt kadulla on hidasteita, joten sitä pitkin tapahtuvaa autoilua on selvästi haluttu rauhoittaa. Siirtyminen pyöräkatuun rauhoittaa katua edelleen.

Houtenin pyöräkaduilla moottoriajoneuvoliikenne tapahtuu pyöräilijän ehdoilla. Auto on ns. "vierailija" Kuvaaja: Pyöräilykuntien verkosto ry (CC-BY nimeä) Kulkulaarin kuvapankki.

Harakantiestä korkeatasoinen pyöräkatu


Harakantiestä tehdään korkeatasoinen pyöräkatu. Harakantie muodostaa osan pääreittien verkostoa kohti Leppävaaran keskustaa. Kadulla ei ole läpiajoliikennettä. Harakantien merkittävin ongelma on liityntä aseman alikulkuun ja Turuntien ja rantaradan suuntaiseen laatukäytävään, joka pitää toteuttaa niin laadukkaasti että se on houkuttelevampi kuin Leppävaaranraitti joka on nykyään pääsuunta.

Tältä näyttää korkeatasoinen pyöräkatu, jossa autoilu tapahtuu pyöräilyn ehdoilla. Se rauhoittaa liikennettä.
Kuvaaja Esa Rantakangas Kulkulaari kävelyn ja pyöräilyn kuvapankki (Nimeä CC BY).

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Päättyvät poikkikadut

Alueella on runsaasti päättyviä poikkikatuja, joilla on hiljaista autoliikennettä sekä yleensä 30km/h
nopeusrajoitus. Kaduilla selkeytetään pyöräilijän paikka liikenteessä johdonmukaisesti siirtymällä
sekaliikenteeseen. Leipurinkujalta ja Maalarinkujalta rakennetaan siirtyminen ilman tasoeroa
Leppävaaranraitin ylittävälle yhteydelle.

Päättyvät poikkikadut ovat: Ajurinkatu, Veräjäkallionkatu, Kyyhkysmäki, Konstaapelinkatu,
Kivenhakkaajankuja, Leipurinkuja, Vallikuja, Maalarinkuja, Timpurinkuja, Muurarinkuja,
Maalarinkuja, Nikkarinkuja, Tulkinkuja, Laturikuja, Ajurinkuja, Hakkukuja, Ajurinmäki,
Vallikallionkuja, Pikkulinnuntie, Raidekuja, Ratapölkky, Porarinkatu, Veräjävahdinraitti.